Ranskasta Espanjaan

Aamu valkeni Arromanchessa kauniina ja patongin tuoksuisena. Oli selvää, että olimme ranskalaisessa pikkukaupungissa. Toria pystytettiin hotellimme viereen ja paikalliset mummot tulivat ostoksille. Lähdimme etsimään aamupalapaikkaa. Osuimme kahvilaan, jota piti ystävällinen baski. Lapsista koko baskialue oli erittäin huvittava tietenkin ja alueen asukkaat eli paskiaiset myös. Setä kävi kauppahallista hakemassa meille croissantit ja patongit. Aamupalan jälkeen nappasimme torilta mansikoita, vattuja ja kirsikoita matkaevääksi, ihastelimme Arcachonin rantaa ja hyppäsimme taas autoon. Tänne palaamme varmasti uudelleen, ehkä eläkepäivinä!

La Dune du Pylat on lähellä Arcachonia sijaitseva dyyni, joka lienee maailman korkeimpia kohotessaan 107 metrin korkeuteen. Tässä tuulen kasaamassa muodostelmassa on sekä pitkittäisdyynejä että barkaaneja ja kaiken kaikkiaan dyynialue ulottuu parinsadan kilometrin matkalle. Ajoimme auton dyynin lähelle ja aloimme kavuta pitkin vaaleaa ja todella hienojakoista hiekkaa. Lapset olivat aivan innoissaan! Nousu oli pitkä ja melko raskas, mutta maisemat ylhäältä olivat sen arvoisia. Etäällä näkyi paljon riippuliitäjiä, jotka ottavat dyyniltä vauhtia ja killuvat sitten ilmavirtassa, ihan kuin paikallaan olisivat. Ja näin löysi Mikko taas yhden uuden harrastuksen...

Putsattuamme hiekat joka paikasta lähdimme suunnistamaan kohti Biarritzia. Biarritz on yksi Ranskan suosituimmista lomakohteista, enkä kyllä ihmettele. Kaupunki oli viehättävä ja kaunis, rannalla oli tarjolla surffausta ja kauppoja riitti. Söimme lounasta ja ihmettelimme maailman menoa. Kyllä tällä matkalla on tullut melkein joka paikassa sellainen olo, että niissä voisi viettää enemmänkin aikaa. Mutta ei auttanut, matkan piti jatkua Espanjan puolelle.

Ranska yllätti meidät molemmat erittäin positiivisesti. Englannilla pärjäsi hyvin, ranskalaiset olivat todella mukavia ja joka puolella oli kaunista. Täytynee aloittaa ranskan opinnot ihan huviksi! Rakastuminen Ranskaan oli tapahtunut. 

Maisema muuttui pikkuhiljaa vuoristoisemmaksi, kun lähestymme Espanjaa ja Pyreneiden niemimaata. Ero Espanjan ja Ranskan välillä oli huomattava. Rakennukset ja ympäristö Espanjassa olivat paljon epäsiistimpiä, ehkä maan taloudellinen tila heijastuu niihin. Myös autioita teollisuusalueita oli jonkun verran. Luonto sen sijaan oli aivan upeaa! Vuoret, mäntymetsät ja laaksot vaihtelivat. Moottoritie kiemurteli näiden lomassa välillä Atlanttia hipoen, välillä pilvessä vuoren rinteellä. Ilmasto on selvästi todella kosteaa ja vuorten orografinen efekti selkeästi haivaittavissa (t. Maantieteilijä...). 

Ajoimme yöksi Bilbaoon riippuvan sillan Puente Bizkaian kautta (www.puente-colgante.com). Silta on ensimmäinen metallirakenteinen "shuttle bridge" maailmassa ja se on rakennettu 1800-luvun lopussa Ibaizabal-joen yli. Sillassa siis roikkuu ikään kuin lossi, joka kulkee edestakaisin. Ajelimme kahvien jälkeen kyytiin. Sillalta suunnistimme hotelliin, joka oli taas hotels.comin diili. Tuo sovellus on ollut tosi käyttökelpoinen. Täällä ei noita leirintäalueita ole ihan samalla tavalla kuin pohjoisemmassa ja hotellitarjoukset ovat samalle illalle hyviä. 

Seuraavana aamuna matka jatkui Altamiran luolille, joista on löydetty jopa 35000 vuotta vanhoja luolamaalauksia, maailman vanhimpia siis. Aitoon luolaan ei ole enää 2000-luvun alun jälkeen päästetty ihmisiä, mutta luolasta on rakennettu täydellinen kopio, Neocave. Museossa oli paljon mielenkiintoista tietoa  eurooppalaisten elämästä jääkaudella ja myös tuo luolakopio oli mielenkiintoinen. Itse varsinainen luola löydettiin 1800-luvun lopulla. 13000 vuotta sitten luolan suuaukko oli mennyt umpeen kivivyöryssä ja tuohon 1800-luvun loppuun saakka se oli pysynyt kiinni. Hieno paikka! Kuvia siellä ei saanut ottaa. 

Yksi pysähdys tehtiin vielä Playa de las catedralesissa ennen yöpaikkaa, A Coruñaa. Rannalla on upeat kivipaasit, jotain liusketta. Laskuveden aikaan niiden lähelle pääsi kävelemäänkin ja ihastelemaan luonnon katedraalia. Rantaravintolaa emme voi suositella.. Istuimme varmaan puolisen tuntia odottamassa, että tarjoilija edes tervehtisi meitä. Lopulta hän hieman vihaisesti heitti ruokalistat ja häipyi. Odottelimme taas hyvän tovin ja lopulta lähdimme valmistamaan Trangialla ruokaa. Ehkä hän ei uskaltanut palvella meitä, koska olimme ulkomaalaisia tai jotain, mutta todella töykeä tyyppi silti. Sitä paitsi puhuimme hänelle kyllä espanjaa, mitä nyt vähän ehdimme siinä sanoa. 

Illaksi ajoimme A Coruñaan, jossa on maailman vanhin toimiva roomalaisten majakka Torre de Hercules, rakennettu 100 eaa. Nautimme Atlantin tuulista ja upeasta auringonlaskusta. Iltapalaksi tapaksia ja jäätelöt. A Coruña vaikutti näin lyhyellä visiitillä ihan mukavalta paikalta.